Fikuro APIn odotettu julkaisu on täällä
Olemme käärineet hihat oikein kunnolla kesän aikana ja aloitimme Fikuron julkisen rajapinnan tekemisen. Olemmekin edistyneet hyvin ja syyskuun alussa asiakkaidemme ja kumppaniemme käytettävissä on jo erilaisiin perusrekistereihin liittyvät rajapinnan resurssit, kuten toimittaja, asiakas, tuotteen perustiedot, sekä laskentakohteet. Valmiina ovat myös osto- ja myyntitilauksen sekä myyntitilauksen toimittamisen resurssit. Työ jatkuu vielä tuoterakenteiden, varaston ja tuotannon resursseilla, minkä jälkeen rajapinta onkin jo hyvin kattava.
Valmista ei siis vielä ole, mutta ensimmäiset innokkaat integraattorit ovat jo päässeet aloittamaan integraatioiden rakentamisen Fikuro APIa vasten. Odotamme ensimmäisen toteutuksen olevan täydessä tuotantokäytössä jo syyskuun aikana ja seuraavia toteutuksia saadaan maaliin loppuvuoden 2023 aikana.
Nyt rakenteilla olevat integraatiot ovat asiakaskohtaisia, mutta Fikuron suunnitelmissa on aloittaa myös tuotteistettujen integraatioiden rakentaminen, mikä mahdollistaa asiakkaillemme integraation vaivattoman käyttöönoton ilman mittavaa integraatioprojektia. Tällaisia tuotteistettuja integraatioita rakennamme tulevaisuudessa kysynnän mukaan: mikäli jollekin tietylle integraatiolle on useamman asiakkaan osalta tarvetta ja integraation toteuttaminen on mahdollista myös toisen järjestelmän osalta, arvioimme nämä tapauskohtaisesti ja toteutamme kysytyimmät, toteuttamiskelpoiset integraatiot. Ensimmäisenä meillä on käsittelyssä integraatio Fikuron ja SolidWorksin välille.
Mitä hyötyä APIsta on?
Nykypäivänä yhä harvemmasta järjestelmästä löytyy kaikki tarvittavat ominaisuudet yrityksen toimintojen pyörittämiseen. Tämä johtuu kasvaneesta tarpeesta hyödyntää järjestelmiä eri asioiden hoitamiseen sekä siitä, että monet ohjelmistotoimittajat pyrkivät keskittymään niihin toiminnallisuuksiin, joissa tietävät olevansa erityisen hyviä. Näin ollen jo olemassa olevista järjestelmistäkin karsitaan pois ominaisuuksia, jotka eivät kuulu ratkaisuntarjoajan ydinosaamiseen.
Yhdessä järjestelmässä olevat puutteet voidaan kuitenkin korvata helposti integroimalla järjestelmiä toisiinsa rajapintojen avulla. Kun integraatio tehdään fiksusti, ei käyttäjän (ainakaan kaikkien) tarvitse hyppiä järjestelmästä toiseen, vaan tieto on aina saatavilla siitä järjestelmästä, jota päivittäin eniten käytetään. Käyttäjän kannalta tässä on siis paljon hyvää ja hänelle on mahdollista näyttää jopa parempaa tietoa, kuin ilman integraatiota.
Yrityksen kannalta useamman järjestelmän käyttöönotossa voi tietysti tulla ensin huoli lisääntyvistä kuluista, mutta manuaalisen työn jäädessä valtaosin pois, yrityksen toiminta tehostuu - järjestelmäkuluja saadaan katettua ja työtä voidaan ohjata yrityksen toiminnan kannalta tärkeämpiin tehtäviin.
Jatkuvaa kehitystä
Fikuro APIa tullaan kehittämään jatkuvasti. Maailma ympärillä muuttuu ja meidän pitää pysyä mukana muutoksessa. Kaikki muutokset tullaan tekemään taaksepäin yhteensopivasti: kun julkaisemme uuden version, vanha jatkaa toimintaansa kuten ennenkin. Versioinnin avulla kumppaneillemme jää aikaa päivittää integraatioita uuteen versioon oman aikataulunsa mukaisesti. Toki ikuisuuksia vanhassa versiossa ei voi olla, eli tulemme myös poistamaan vanhoja versioita pois käytöstä. Ilmoitamme reilusti (noin 3 kk) etukäteen, mitkä versiot tippuvat ylläpidosta. Näin kumppaneille jää aikaa päivittää integraatiot ajan tasalle.
Miten APIn saa käyttöön?
Alkuun käyttöönotto tapahtuu olemalla yhteydessä Fikuron tukeen sähköpostitse sovellustuki@visma.com. Hoidamme rajapinnan aktivoinnin ja opastamme integraatiokumppaneita alkuun integraation teossa. Kaikki integraatiot lisätään Visman Developer Portaliin, jossa integraatiot voidaan merkitä joko yksityisiksi (yksittäiselle asiakkaalle tehty integraatio) tai julkisiksi (useille asiakkaille myytävä integraatio).
Myöhemmin suunnitelmissamme on helpottaa rajapinnan aktivoimista siten, että asiakkaat voivat tehdä sen itsenäisesti helppokäyttöisillä työkaluilla. Tätä joudumme kuitenkin vielä hetken odottamaan.
Integraatioiden tekemistä varten jokaisen integraattorin tulee tehdä Fikuron kanssa kumppanisopimus. Sopimuksessa määritellään sovellettavat käytännöt, rajoitteet sekä tiedot noudatettavasta kumppanuusmallista.
Mitä API ja integraatiot maksavat?
Fikuro APIn hinnoittelu on hyvin yksinkertainen ja alkuun pääsee hintaan 0 € / kk.
Ilmaisella Fikuro API - Beginner -paketilla pääsee rakentamaan kevyitä integraatioita esimerkiksi CRM-järjestelmään tai kevyen verkkokauppatoteutuksen. Kun käyttö ja tarve kasvavat, API voidaan päivittää muihin tarjolla oleviin paketteihin oman tarpeen mukaisesti. Pakettien tarkemmat kuvaukset ja hinnat löydät täältä.
Pyrimme keräämään ympärillemme myös riittävän kattavan kumppaniverkoston, josta asiakkaamme voivat valita haluamansa kumppanin. Tämä tulee tarpeeseen erityisesti silloin kun asiakkaalla ei ole omaa “hovihankkijaa” integraatioiden tekoon. Pyrimme näin toteuttamaan yhden luukun -periaatetta, jossa meidän kauttamme löytyy kaikki tarvittava. Myös silloin, kun emme itse ole valmiita rakentamaan jotain tiettyä integraatiota. Näissä tapauksissa integraation toteuttamisen kustannukset sovitaan asiakkaan ja integraattorin kesken.
Fikuron tekemien tuotteistettujen integraatioiden hinta määritellään aina tapauskohtaisesti. Pyrimme toki pitämään kuukausihinnat kohtuullisina ja käyttöönottomaksut minimissään. Näistä kerromme lisätietoa sitä mukaa, kun saamme uusia integraatioita valmiiksi.
Tuotteistettujen integraatioiden suurin hyöty asiakkaille on se, että integraatiot ovat valmiiksi paketoituja eikä omaa projektia tarvitse niiden rakentamiseksi aloittaa.
APIn käyttöönoton pikaopas
Asiakkaillemme käyttöönotto käy kätevästi näin
- Laita sähköpostia osoitteeseen sovellustuki@visma.com
- Kerro, mitä tarkoitusta varten haluat aktivoida rajapinnan
- Kerromme tarpeeseen sopivimman paketin
- Aktivoimme sovitun paketin käyttöön ja ohjeistamme sekä sinut että kumppanin APIn käyttöön
Kumppanin näkökulmasta käyttöönotto onnistuu näin
- Laita sähköpostia osoitteeseen sovellustuki@visma.com
- Lue ja allekirjoita kumppanuussopimus
- Saat itsellesi tarvittavat tunnukset ja ohjeet Fikuron APIn käyttöön
- Rakenna integraatio ja ilmoita siitä sähköpostitse osoitteeseen sovellustuki@visma.com
- Aktivoimme integraation Developer Portalissa
Käyttäjä - kysyttävää tai palautetta Fikurosta?
Etsit sitten yhteystietoja, halusit antaa palautetta tai löytää Fikuron ohjeet, Fikuron asiakassivulta löydät kaiken tarpeellisen tiedon.